Ja Putte lähti talosta...

Puten lähdöstä on jo neljä kuukautta. Keskiviikkona joulukuun 15. päivä Putte sai kotona kohtauksen, jonka seurauksena se lähti koirien taivaaseen. Kaikki alkoi edellisenä torstaina kun Putte lopetti kävelemisen lähes kokonaan eikä varannut painoa vasemmalle etutassulle ollenkaan. Soitin eläinlääkärille, että pääsiskö huomenna käymään tarkistuttamassa, että mikä mättää. Olimme jo aikaisemmin varannut eläinlääkärin juuri tuolle keskiviikolle, että Putte saisi rokotukset kuntoon ja selvitettäis, että mistä ihmeestä on johtunut sen äkillinen laihtuminen.

Perjantaina siis suunnistettiin eläinlääkärille ja Putte oli aika huonossa kunnossa. Se oli selvästi kipeä. Pienen pienessä odotushuoneessa se ei edes jaksanut rähjätä toisille koirille vaan kiipesi mun syliin. Eläinlääkäri tunnusteli jalkaa ja totesi siinä olevan paha nivelrikko. Hoitona siihen kipupiikki ja Rimadyliä kotona poskeen. Seuraavaksi otin puheeksi koiran laihtumisen ja kerroin, että sillä tuntuu menevän taju kun tullaan kotiin lenkiltä. Portaiden yläpäässä se pysähtyy huojumaan kieli ulkona, mutta ei varsinaisesti läähätä. Ell kuunteli sydäntä hetken aikaa ja sanoi, että siellä ei ole kaikki kunnossa. Puten sydän kuulemma falskas eikä se jaksanut pumpata verta siinä määrin kuin piti. Tuo heikotus ja laihtuminen johtui siis siitä. Putte sai sydänlääkettä ja sovittiin, että ollaan viikonlopun jälkeen yhteyksissä.

Putte meni kuitenkin viikonlopun aikana oikeastaan pahempaan kuntoon. Se ei noussut sängystään juuri muuten kuin juomaan. Se ei syönyt mitään (tarjottiin juustoa ja kinkkua) ja pihalle se kannettiin sylissä ihan jo senkin takia, että jalka oli varmasti edelleen kipeä. Putte nukkui siis koko viikonlopun ja maanantaina soitin eläinlääkärille, että mitäs nyt tehdään. Lääkäri kehotti lopettamaan sydänlääkityksen ja sovimme keskiviikoksi uuden ajan. Itse etsin netistä tietoa sydänsairauksista ja sieltä ilmeni, että laihtuminen onkin merkki jo pitkälle edenneestä sydänsairaudesta.

Tiistai-iltana mietimme mieheni kanssa, että mitä teemme Puten suhteen. Tulisiko se lopettaa kun paranemista ei näytä tapahtuvan vai kuinka pitkälle alamme tutkimaan, mikä koiraa vaivaa. Keskiviikko-aamu sitten ratkaisi asian. Vähän viiden jälkeen heräsin kun Putte oli levoton. Huusin miehelle, että tulisi auttamaan kun Putte näyttää oksentavan. Siitä alkoi tapahtumaketju, joka kummittelee mielessäni edelleenkin. Mieheni pidellessä Puttea paikoillaan se okseni, mutta heti sen jälkeen se sai kouristuskohtauksen, jossa sen pidätyskyky petti täysin. Ajattelin, että koira kuoli siihen paikkaan. Laskimme Puten lattialle makaamaan ja yritettiin tutkia, että hengittääkö se enää. Pikku hiljaa sen rintakehä alkoi kohoilla vaikka salaa mielessäni toivoin, että se olisi jo kuollut. Putte sai siinä lattialla maatessaankin vielä pienempiä kouristuksia, jonka jälkeen peräpäästä tuli verta. Se itki ihan hiljaa ja näytti olevan todella kipeä. Yritimme saada jostain eläinlääkäriä kiinni, joka olisi lopettanut Puten kärsimykset mahdollisimman nopeasti. Vuorotellen pidimme Puten päätä sylissä ja silitimme sitä. Vihdoin kahdeksan aikoihin pääsimme eläinlääkärille, joka antoi Putelle viimeisen piikin ja pojjanpahka pääsi vaivoistaan.

Vaikka tuntuukin pahalta sanoa, niin Puten kuoleman jälkeen tunsin jonkinlaista helpotusta. Olin edellisen viikon itkenyt sen koiran vuoksi niin paljon ettei kyyneliä tuntunut enää riittävän. Putella oli ollut niin paha olla, että poispäästäminen oli varmasti paras ratkaisu kaikille. Ikävä on tietenkin edelleenkin meidän omaa munapäätä ja itku tulee vieläkin koko tapahtumaa ajatellessa. Onneksi siellä koirien taivaassa riittää herkkuja ja siellä on Putellakin varmasti joku ihana tyttökoira, jonka päällä voi nukkua tai olla ainakin tosi lähellä.